Aikamoinen kevät

Mun kevät on ollut aikamoista hullunmyllyä. Kuten tietenkin kaikkien muidenkin. Kyllä tämä korona laittoi kaikkien elämän ihan uusiksi. Itsellä se meni ihan ao. kuvan mukaisesti.

Maaliskuu meni shokissa ja vihassa, en kyllä koskaan kieltänyt koko koronan olemassaoloa, sehän on selvää että se on totta. Huhtikuun alku oli vielä keskustelua itseni kanssa mitä tässä oikein pitäisi tehdä, tietenkin lopulta masennusta ja epätoivoa, ettei tää lopu koskaan.

Kuitenkin nyt huhtikuun lopussa olo alkaa olla jo ihan seesteinen. Olen jo tottunut ajatukseen, että autoimmuunisairaana varmaankin olen koko loppu vuoden kotona karanteenissa. Tänään on karanteenipäivä 51, olen ollut kotona 11.3.2020 lähtien. Ainoa mikä vähän vielä kaivelee on rutiinien puute. Tarvitsen urheiluunkin selkeästi paljon ulkoista motivaatiota, jotta saan aikaiseksi tehdä treenejä ja noudattaa ruokavaliota. Laitettiin fitnessvalmennus tauolle samantien, tärkeämpää on kuitenkin pysyä hengissä kuin kasvattaa lihaksia.

Tein tästä yks päivä instastooriin kyselynkin, kumpi on tärkeämpää, lihaskasvu vai terveys. Kolme oli sitä mieltä, että lihaskasvu on tärkeämpää, kuitenkin yli 60 ihmistä sitä mieltä, että terveys. Yleensä ne, jotka eivät ole koskaan kamppailleet terveyden kanssa, eivät osaa arvostaa sitä tai ymmärtää, millaista olisi terveys menettää. Silloin ei pandemiatkaan pahemmin pelota.

Pelkäsin kuolemaa niin helvetisti maaliskuussa. Olin aivan varma, että jos koronan saan ja sairaalaan joudun on henki pois taatusti. Nyt luotan itseeni ja siihen, että täydellinen kotikaranteeni, jossa en lähde ulos edes viemään roskia, kyllä riittää eristämään minut viruksesta. Toisaalta edellisviikolla kävin maskin kanssa ulkoilemassa pari kertaa, olo oli paljon henkisesti kevyempi.

Eli toukokuun tavoite olisi tarttua tähän rutiinien puutteeseen ja kehitellä siihen jotain, niin ahdistaisi vähemmän!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s