Nyt seuraa rehellistä avautumista.
En kirjoitellut tänne juuri reumatologilla käynnistä, joka oli viime viikolla 20.5. Reumatologi sanoi veriarvojen olevan hyvät, ultrasi polvet ja teki perustutkimukset. Sain lääkettä refluksi ja vatsaoireisiin, mikäli lääke ei parissa viikossa auttaisi, pohdittaisiin mahdollisesti gastroskopiaa. Polvessa oli selvästi nestettä, mutta ei riittävästi, että se kannattaisi punktoida, joten neste jätettiin sinne. Lääkäri sanoi tekevänsä lähetteen röntgeniin ja jos siinä ei näy mitään ja polvi silti turpoaa, niin tehdään magneetti kuvaus. Vastaanotolla kysyin hoitajalta, koska verikokeet tulee näkyviin kanta.fi. Hoitaja sanoi, että lääkärin täytyy hyväksyä ne ennen kuin näkyvät kannassa.
Koko touhusta on yli viikko. LASKUN KYLLÄ SAIN mutta ei ole näkynyt lähetteellä aikaa röntgeniin sen enempää kuin laboratorio tuloksiakaan. Kuka ikinä väittää, että Suomessa saat samaa palvelua julkisella ja yksityisellä puolella, ei ole sairastanut päivääkään.
Soitin keskiviikkona työterveyteen, koska sieltä saan yksityisen puolen hoitoa Mehiläisestä. Pääsin heti vastaanotolle torstaina. Polvi tutkittiin uudelleen ja sain paljon tarkemman diagnoosin, lupasi vielä varmistaa paikalliselta urheilulääkäriltä tarkemmin miten kannattaa edetä. Sain myös kaikki verikokeet jotka halusin, vähemmästäkin tulee myös hulluksi kun on taas oireita eikä tiedetä mikä on. Nyt on siis poissuljettu kilpirauhasen vajaatoiminta, raudan puute ja kuten julkisellakin todettiin (en usko ennen kuin näen!) niin lasko ok, crp ok kaikki ok. Uusin oireeni, äänen menetys on sitten taas alustavasti sitä, että olen puhunut liikaa, kurkussa näkyy polyyppejä. Eli nyt sitä hoidetaan sillä etten puhu mitään, kirjoittelen vain.
Olen silti äärimmäisen tyytyväinen, että alkoi tapahtua. Missä olisinkaan ilman työterveyttä?
Sanomattakin selvää, olisin siinä samassa kertakaikkiaan sietämättömässä tilanteessa, jossa olin v.2008, jolloin polvea punktoitiin joka toinen viikko ja laitettiin kortisonia ilman mitään vastetta, reumatologille odotin pääsyä 4kk, kun sinne pääsin tehtiin sairaalassa osmium happohoito polveen, ei vastetta, sain taistella pääsyä magneettiin 2kk, jonka jälkeen kävelin kyynärsauvoilla vielä toiset 6kk kun odotin polven tähystysleikkaukseen. Sain tiivistettyä vuoden yhteen kappaleeseen, mutta se ei kerro mitään siitä, minkälaiseen mielenterveydelliseen jamaan tuo vuosi minut vei.
Ei mikään ihme, että torstaina Mehiläisessä itkin hoitajalle, että tätäkö tämä nyt taas on. Että pakko on saada hoitoa nyt heti, miten muuten voin tehdä yhtään mitään kun tämä korona on ohi? Kävelemäänkään kun ei pysty.
Nyt sentään mulla on parissa päivässä selvät suunnitelmat. Ja aion pyytää magneettilähetteen ja mitä työterveys ei maksa maksan loput kohentuneesta varallisuudestani itse, koska en enää koskaan laita hintalappua terveydelleni ja elä pelkän julkisen sairaanhoidon ja ikuisen odotuksen varassa, kun henkesi ja terveytesi on riippuvaista siitä, koska joku muistaa varata ajan röntgeniin ja laittaa sinut aikatauluun.
TURHAUTTAA.
Mutta onneksi on valoa tunnelin päässä! Nyt vaan mykkänä odotan, että kurkku ja ääni paranevat, niin pääsen pois hengitystieinfektio klinikalta näyttämään polvea spesialistille. Suunnitelma on, jonka lääkäri perjantaina soitti, että laitetaan vahvemmat kortisonit, sekä polven sisälle, että polvilumpion yläpuolelle jossa turvotusta, että lonkan sivuun, jossa on tulehdusta. Sillä pitäisi tästä päästä eroon toistaiseksi.
Jos jollekin ei ole vielä valjennut, kroonisesti sairastaminen on juuri tätä. TAISTELE TAISTELE oman terveytesi eteen, koska kukaan muu ei sinua puolusta. Joskus saatat saada eteesi ammattilaisia, kuten minulle kävi torstaina Mehiläisessä. Olen todella kiitollinen siitä. Minua ei kohdeltu kuin luulosairasta, vaikka vaatiessani post it lappuun kirjoittamiani testejä siltä aivan varmasti vaikutin. Sen sijaan minut kohdattiin empatialla, ymmärryksellä ja sain apua, koin tulevani kuulluksi.
Sen parempaa lääkärikäyntiä en olisi voinut toivoa. Toivo elää taas, kyllä tästä selvitään!
-Johanna
Chronically Johanna 