Kulmat kuntoon!

*KAUPALLINEN YHTEISTYÖ BalancedBrows by Hanna Latva*

Kulmakarvat kehystävät kasvoja ja vaikuttavat ilmeeseen. Aiemmin en kiinnittänyt kulmiini juuri huomiota, nypin tietenkin kuten kuuluu, mutta microblading ja powderbrows palvelujen lisääntyessä, päätin lopulta itsekin kokeilla.

Ensimmäisen kerran mulle tehtiin microblading asuessani Porvoossa kesällä 2017. Täytyy sanoa, että kun kokemuksista ei paljon olla puhuttu, niin todellisuus tuli täysin yllätyksenä! 😀

Ensinnäkin: Kulmista tulee ensilaitolla todella tummat. Siis todella.

Olin kotona kulmien laiton jälkeen odottamassa silloista miestäni, menin aivan slaagiin, ”mitä jos se ei tunnista mua, kun mulla on näin tummat kulmat!!” joten luonnollisesti menin ”hieman” hinkkaamaan kulmia pumpulipuikoilla (tätä EI siis saa tehdä), jotta näytin mielestäni edes hieman siedettävämmältä. Opiksi siis, että varaudu henkisesti: kunnes kulmiin muodostuu luonnollinen rupi ja se lähtee pois, kulmat ovat tummat! Ruven syntyminen ei myöskään ole kauneimmasta päästä, mutta pitää vain odottaa kiltisti ja antaa kulmien parantua itsekseen.

Toisen vahvistuksen jälkeen (marraskuussa 2017) en ollut tyytyväinen parin kuukauden päästä lopputulokseen, joten seuraavan vuoden maaliskuussa 2018 Vaasassa uudelleen, tällä kertaa otin nanomicroblading ja eyeliner. Eyeliner on mulla vieläkin nyt vuonna 2020, no problem ja olen tyytyväinen (tosin tämäkin oli toinen kerta, ekan kerran laitoin Porvoossa 2017, silloin ohuemmalti, kun mietin lopputulosta, 2018 laitettiin paksummat rajaukset), sen sijaan sama juttu, ekan ja tokan vahvistuksenkin jälkeen tulos ei ollut parhaimmasta päästä. Ehdin jo mielessäni miettiä, että pitäähän kauneudenhoitoalallakin olla joku laatustandardi, eikä vain niin, että laitto+vahvistus kuuluu hintaan, ihan sama mikä lopputulos. Onneksi sain kuitenkin sen toisen vahvistuksen (kolmas kerta) ilman, että asiaa piti riitaannuttaa.

No, nyt 2 vuotta myöhemmin, kulmat olivat microbladingien jälkeen punertavat ja eivät kovin kauniit. Laitoin kulmaväriä aina kun meikkasin. Laskin mielessäni, että nyt kun kolmannen kerran laitan kulmat, niihin kohta uppoaa yli 1000€ ja sitten saa riittää. Jos ei tällä kertaa onnistuta, niin sitten saa olla ja maalailen kulmia lopunikää pensselillä! Molemmilla kerroilla lähdin mukaan ns. harjoittelijan tarjoukseen, eli en kokeneelle tekijälle.

Tämä on toinen vinkkini kokemuksesta: kulmien laitto on kallista puuhaa. Jos haluat oikeasti hyvät, mene paikkaan, jonne on suosittelijoita, kuvat sivuilla tehdyistä kulmista on laatua.

Harjoittelijalla / juuri kurssin suorittaneella säästät 100-150€ tarjoushinnassa, mutta kuten minäkin, joudut sitten tekemään useaan kertaan kun laatu ei ole hyvää ja työn jälki ei pysy.

Paineet ja odotukset oli siis kovat, kun lähdin etsimään hyvää paikkaa Vaasasta, onneksi sain ripsiteknikoltani rehellisen varman suosituksen ja näin päädyin ottamaan Hanna Latvaan yhteyttä (Hannan sivuille pääset täältä).

Keskusteltiin instagramissa (Hannan tilillä paljon kuvia hänen töistään <3) ja nauroin aivan vedet silmissä, kun keskusteltiin hauskoista kommelluksista ja juuri aiemmin kuvaamastani slaagista ekan kulmien laiton jälkeen! 😀

Silloisen mieheni kanssa kävin kerran keskustelun, hän totesi ”onneksi sulla ei oo mitään tatuoitu”. Tähän minä: ” No onpas”. ”Häh? Mitä sitten?” Minä: ”noi silmien rajaukset ja kulmat on myös kestoväriä, meen kohta laittaan ne uudestaan”. ”Ai jaa! En mä voinut tietää”. Miehesi siis ei välttämättä ole ollenkaan kartalla, mistä näissä jutuissa on kysymys, joten seuraa hauskoja keskusteluja :D. Tosin joskus on parempi olla pimennossa..

Eli seuraavat on opittu, testattu ja koettu:

1. Mieti sopiva ajankohta kulmien laittoon, ettei esim. ole häitä tai muita juhlia, jos et tunne oloasi mukavaksi erittäin tummissa kulmissa.

2. Paranemisvaihe on usein aikamoinen henkinen taistelu ”älä koske kulmiin, kyllä ne paranee”, ”onkohan tää normaalia”, ”kaikki kattoo mua varmasti näiden kulmien takia”, joten siihen kannattaa varautua 😀
Ensimmäisenä päivänä varmasti tekee mieli googlettaa ”liian tummat microblading kulmat” 😀

3. Lopulta kun kulmat on parantuneet, parantuneet kulmat on vaaleammat kuin juuri tehtynä, joten luultavasti petyt hieman alun tummien kulmien jälkeen, joten varaudu tähänkin ja muista, että on tulossa vahvistuskerta, jolloin lisätään väriä ja mahdollisesti korjataan ekasta kerrasta opittua.

Noniin, takaisin nykyhetkeen. Naurettuamme yhdessä, ilmoitin valinnakseni kolmannella ja viimeisellä yrittämällä, että haluan powderbrows tekniikan: nyt jos koskaan tulosta on tultava tai sitten petyn koko konseptiin kulmien laitosta lopullisesti. Onneksi Hanna otti haasteen vastaan!

Kesäkuun lopussa saavuin Hannalle, olin jo ehtinyt selvittää aiemman kulmahistoriani ja Hanna tiesi myös autoimmuunisairauksistani. On tärkeää siis kertoa kulmien laittajalle kaikki sairaudet ja lääkkeet rehellisesti, koska esim. ei tasapainossa oleva kilpirauhaslääkitys Hannan mukaan vaikuttaa pysyvyyteen (vähän kuin aknelääkitys hampaiden valkaisuun aikaisemmassa postauksessani).

Aiemmat microbladingit olivat aiheuttaneet kulmien alaiseen kudokseen sen verran arpikudosta, että Hanna ilmoitti rehellisesti, ettei ole varma, kuinka paljon pysyvyyttä ja väriä kulmiin saadaan ensimmäisellä kerralla. Sanoin luottavaisin mielin, että katsotaan rauhassa, uskon kyllä, että hyvä jälki saadaan.

Muotoa korjattiin myös hieman, eli ennen työn aloitusta, microblading artisti piirtää kulmillesi muodon, jonka saat katsoa peilistä ja hyväksyä.

Yleinen kysymys on, sattuuko kulmien laitto. Microblading on ehdottomasti paljon kivuliaampaa kuin powderbrows. Microblading tehdään tekemällä terävällä tarkoitukseen tehdyllä veitsellä viiltoja ihoon, kun taas powderbrows ja myös silmien eyeliner tehdään koneella, vastaava kuin millä tatuiointeja tehdään iholle. Esittely eri tekniikoista löytyy Hannan sivuilta täältä.

Polven punktointi on kivuliaampaa kuin powderbrows, mutta polven punktointi ei ole mitään verrattuna korona covid19 nenätikkuun, jolla testi tehdään. Näin niin kuin esimerkkeinä, kuinka paljon sattuu.

Kulmien teko kesti pari kolme tuntia. Ensimmäinen kierros tehtiin ilman puudutetta, jonka jälkeen kulmiin laitetaan puudutegeeli. Geelin annetaan vaikuttaa ja sitten jatketaan. Ensimmäinen kierros luonnollisesti sattuu enemmän kuin puudutteen jälkeen, mutta kuten yllä kuvailin, se on kestettävissä.

Mikäli siis olet kipu herkkä, suosittelen itse oman kokemuksen perusteella microbladingin sijaan powderbrows tekniikkaa.

Höpöttelimme siinä niitä näitä, aika kului kuin siivillä ja tuota pikaa olimme valmiita. Tadaa! Alla lopputulos ja vertailukuva ennen ja jälkeen:

Nyt kun kulmien laitosta on melkein 2 kk aikaa, niin on siis vahvistuksen aika, joten ei hätää, seuraa vielä seuraava blogi postaus, jossa jaa kuvat parantuneista kulmista ja myös toisen vahvistuksen jälkeen.

Ensimmäisestä kerrasta opimme, että seuraavalla kerralla käytämme tummempaa väriä, koska laiton jälkeinen tummuus on itseasiassa sellainen, mikä voisi olla parantumisen jälkeenkin. Hienosti saatiin myös tehtyä muoto vasempaan kulmaan, jos tarkasti katsoo, huomaa arven traumasta vasemman kulman yläpuolella, joka aikaisemminkin oli aiheuttanut huolta pysyvyydessä.

Nyt olen vihdoin tyytyväinen! Olin vaativuudellani saanut Hannankin jännittämään kuinka käy, mutta olimme todella tyytyväisiä molemmat! 🙂

Stay tuned, jatkoa seuraa…

Johanna

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s