Maaliskuu 2020 oli mulle muutenkin merkittävä kuukausi kuin vaan koronakaranteenin alku Suomessa. Pääsin ensimmäistä kertaa 12 vuoteen plussalle taloudellisesti. Siis käytännössä ensimmäistä kertaa koko aikuisikänä.
Otsikon mukaisesti sairauksien hoito on helvetin kallista. Sanon suoraan. Sitä se on. 2008 ei ollut varaa mennä yksityiselle hoidattamaan polvea kun työterveys loppui pitkän sairasloman aikana. Lisäksi valintaa julkisen ja yksityisen reumalääkärin välillä ei ollut: sama lääkäri hoiti sekä yksityisellä että julkisella puolella. Mitä siinä valitsemaan?
Pääsin opiskelemaan yliopistoon avoimen yliopiston kautta, haimme Kelasta myös kuntoutustuen opintotuen sijaan ja sen sainkin. Luulin saaneeni lottovoiton, koska kuntoutusraha on suurempi kuin opintoraha. Kuitenkin tässä piilee ansa: opintotuella saat myös opintolainaa pankista, mutta kuntoutustuella et.
Päädyin luottokorttikierteeseen, kuntoutustuki ei riittänyt yli 600€ vuodessa nousseisiin lääkekuluihin ja reumasairaalan kuntoutusjaksoihin. Kela kun velvoittaa, että maksat matkasi itse, kuittia vastaan saat rahaa. Eli sitä rahaa olisi ensin oltava.
Vasta kun luottokortit oli tapissa, jostain kuulin tai sain selville, että sosiaalitoimi eli sossu maksaa sellaisista kuluista, jotka eivät kuulu normaalin opiskelijan arkeen. Sairastamiskulut eivät kuuluneet, joten matka sossun luukulle alkoi. Se onkin pelastanut minut siltä, ettei minulla ole maksuhäiriömerkintöjä. Lähellä oli. Luottokortit ”onneksi” pysyy kun aina maksat sen minimin vaikka käyttäisit sen seuraavana päivänä uudestaan.
Opiskeluajoilta tähän sairastamiseen ja raha aiheeseen liittyy kipeitä muistoja. Kun olin lähdössä vaihtoon, itkin olohuoneen lattialla, kun sain kelasta hylkäävän päätöksen johonkin rahaan mitä olin hakenut vaihdon ajalle. Vaihdossa kun polvi meni taas, jouduin lainaamaan sairaalakäynti rahat opiskelukaverilta. Onneksi oli joku jolta lainata.
Köyhyysloukku ei loppunut edes valmistumiseen. Keskiverto suomalaisen palkalla 2000-3000€ verojen jälkeen ei silti vielä paljon sairasteta. Sama juttu, luottovelkaa oli. Tein postauksen Instagramiin, jossa laskin, paljonko minulla meni 2019 vuonna sairastamiseen rahaa, lääkekulut postaus tässä ja muut hyvinvointimenot, jotka myös tukevat terveyttä kroonisesti sairaana tässä.
Vuonna 2019 terveydenhuoltokulut:
1113€ Lääkkeet
1535€ Hyvinvointi
= 2648, 53€
Eli hieman yli keskiverto suomalaisen 1kk bruttotulo vuodessa pelkkiin hyvinvointimenoihin.
Valmistuttuani aloin käydä hierojalla säännöllisesti, tietenkin lisäsi kuluja, mutta en muuten pystynyt olemaan työkykyinen. Lomalle lähteminen, säästäminen tai mikään kodin suurempi investointi ei ollut mahdollista, vaan 300€ ylimääräinen kulu kaatoi aina talouden.
Kunnes nyt maaliskuussa kun vaihdoin työpaikkaa, sain lomarahat, bonukset ja pystyin kertaheitolla maksamaan itseni ulos velkavankeudesta. Ja minulle vielä jäi rahaa! Olo on ollut kuin supersankarilla siitä lähtien.
MONEY DOESN’T BUY HAPPINESS, BUT IS SURE AS HELL BUYS EVERYTHING ELSE!
Olen ostanut ja hemmotellut itseäni sen jälkeen kaikella sillä, mistä jouduin luopumaan 12 vuoden ajaksi. Palasin 2 vuoden tauon jälkeen myös ripsien pidennyksiin. Saan tuntea itseni kauniiksi ja käydä kasvohoidoissa, ostaa huonekaluja ja silti en mene vararikkoon.
Taloudellinen kuoppa minulla jatkui siis työelämässä 5 vuotta valmistumisen jälkeen.
Jos olet kroonisesti sairas, tilanteesi muistuttaa mitä luultavimmin tarinaani. Älä valitse luottokorttia jos mitenkään mahdollista, ilman suurempaa yhtäkkistä tuloa niistä voi olla todella hankala päästä eroon.
Hae apua sosiaalihuollosta, Kelasta, yritä jaksaa. Valitettavasti kaikki on omissa käsissäsi, lue myös Reumaliiton sivu Sosiaali- ja terveystietoa (linkki).
Kovasti voimia ja jaksamista arkeesi, mikäli nämä asiat ovat läsnä elämässäsi. Mun IG DM on auki, jos haluat jutella!
❤ Johanna
Chronically Johanna 